Viola da Gamba on soitin, jossa on viisi seitsemän merkkijonoa ja keula, joka muistuttaa suhteellinen selloon liittyvä sello. Yleensä viola pelata istuma-asennossa, pystysuoraan pitämällä sitä polvilleen tai sijoittamalla sivuseinämään jalkaan.
Historia ja merkitys
Musiikki-instrumentti ilmestyi XVI-luvulla elvytyskaudella. Jos vertaamme viuluja, sen osuuksilla oli lyhennetty runko merkkijonojen pituudesta ja tasaisesta pohjakerroksesta. Gamps oli ohuempi ja helpompi, niiden kehon muoto ei esitetty, että se ei ollut vaikutusta kerrytettävissä olevaan ääniin.
Koko viulun perhe, jalka Gamba säilytti tärkeintä: Gamban pelin, monet teokset Mid XVIII-luvun puolivälissä olevien tekijöiden teoksista. XVI-luvun loppuun saattamiseen viulun massa leviäminen alkoi Italiassa sopivimpana italialaisen musiikillisen instrumenttien, Gambo löysi todellisen tarkoituksensa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Viola Kyllä Gamba lähestyi täydellisesti musiikkia brittiläisiä, on olemassa monia ihania musiikkia koko vuosisadan ajan. Näissä vuosina brittiläisten muusikoiden perheissä oli eri kokoisia pelaajia.
Gamba johtuen ruudukon erityisestä rakenteesta frets, haettu kehittyneempi ja mykistetty ääni kuin viuluperheen työkalut, mutta ei antanut intonaatiota. Ohut pehmeät äänet olivat sen kirkkain ilmeikäs aine, ja äänen ylikuormitukset eivät esiinny.
Kuitenkin maa, jossa Gambon sooloominaisuudet olivat täysin julkistettu, Ranska tuli lähemmäksi XVII-luvun loppua. Gamps-valikoimaa laajennettiin, lisättiin toinen matala merkkijono. Musiikin tunteivojen edistämisen ansiosta myönnettiin suuri monimuotoisuus hienostuneiden musiikkiesineiden Marina Mare.
Ranskan koostumuksissa oli mahdollista tunnistaa plug-in-pitemmällä tekniikoilla. Gamba sai teknisen komponentin äärimmäisen kehityksen. Pelissä Viol, aristokraatteja ja jaloperheen edustajia paransivat. Syvällä äänellä huolimatta pelaajat ajan myötä olivat täynnä viuluja, jotka kuulostivat äänekkäästi suurissa salissa, mutta oli vähemmän merkkijonoja. Musikaalisen äänen läheisyys teki soolotyökalun, jossa oli soolotyökalu, joka sopii vain pienille huoneille ja rinnakkain, riistää äänien dynamiikasta, oli samanaikaisesti syy tämän ylimääräisen välineen suosion taantumiseen. XVIII-luvun päätyttyä koskemat olivat lähes kokonaan kadonneet kaikilta, ja heidän paikansa oli sello.
Lajikkeet
Pääsääntönä on neljä lajiketta Viol da Gamba:
- Alte;
- tenori;
- kaukana;
- Perus.
Päälajien lisäksi tehtiin vipuita, ja resonanssit. Unisonin viritetty merkkijonoja ajettiin avaimet, samoin kuin Bardon-merkkijonot sijaitsi Jiffissa.
Tenor Violalle, joka on tämän perheen edustaja ja yleisesti hyväksytty nimi "Viola da gamba" oli vahvistettu. Koko historiassa käytettyjen työkalujen olemassaolo:
- soolo;
- Ensemble;
- orkesteri.
Brittiläiset paljastivat Gamban yksinominaisuudet ja alkoivat tuottaa alennettua bassoja, nimeltään Division-Viol. Pienempi kiinteä soolo-haittaa, jossa on vaihteleva järjestelmä, kutsuttiin liirakkaaksi.
Elvytystyökalu
Violo da Gamban elvyttäminen tapahtui 1900-luvun alussa, jolloin Gambist Christian debutikseja tuli uuden vuosisadan debutegia, joka täytti Sonatu K. F. Abel vuonna 1905 Döberayaker suoritti myös XVIII-luvun ohjelmiston keskelle Gamba, joka ratkaisi säveltäjä Bachin konserteina.
Noin samanaikaisesti eräissä Euroopan maissa Violetin edut herättävät joissakin Euroopan maissa, viulujen yhtyeet alkavat esimerkiksi, esimerkiksi A. Vetingerin perhe Baselissa sekä Vintage-työkalujen sekarkkiryhmät Viola.
Viola da Gamba, melkein unohdettu ja siirtynyt muista instrumenteista, palasi konserttisaleihin ja kirkkoihin esiintyjien esitysten kustannuksella. Italian Paolo Pandolfo tunnusti Gamban pelin parhaat virtuoso. Tänään uskotaan, että kaksinkertainen basso yhdistää joitain ominaisuuksia ja viuluja ja viuluja. Instrumentin peli julkaistiin Violan ja erityisyhteiskuntien ystäville, jotka kuuluvat muusikoita, jotka ovat kiinnostuneita.
Tietoja siitä, kuinka viola da gamba ääniä, katso seuraava video.